perjantai 29. elokuuta 2008

Vauhtia energiaremonttiin

Hallituksen budjettiesitys julkistettiin eilen. Mukana oli paljon hyviä aloitteita uusiutuvan energian määrän lisäämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi, kuten kotitalousvähennyksen enimmäisrajan nosto ja käyttörajoitusten poisto. Tällä sekä energia-avustusten lisärahoituksella halutaan saada vauhtia asumisen energiatehokkuuden parantamiseen. Lisäksi uusiutuvaa energiaa kuten tuulivoiman lisärakentamista tuetaan investointiavustuksin. Kaiken kaikkiaan lisärahaa energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian tukemiseen ohjattiin yli sata miljoonaa.

Tämä on tietysti askel oikeaan suuntaan, mutta ilmastohaasteen kokoluokan huomioiden tarvitsisimme vielä vauhdikkaampaa toimintaa. Yksi tärkeä lisätapa on vaikuttaa kuntien kautta. Kaupunkien tulisi kaikissa tonttikaupoissaan ja rakennusluvissa suosia energiatehokasta rakentamista ja uusiutuvan energian hyödyntämistä. Esimerkiksi niin, että kaikessa uudisrakentamisessa vaadittaisiin korkeimman energialuokan energiatehokkuutta sekä lämmityksessä uusiutuvan energian käyttöä. Kaupunkien oma rakentaminen voi näyttää suuntaa tekemällä päiväkodeista, kouluista ja uimahalleista energiaomavaraisia esimerkiksi maalämmön, integroitujen aurinkopaneelien ja tehokkaan eristämisen avulla. Kyse ei ole mistään rakettitieteestä vaan ihan normaalien markkinoilla olevien ratkaisujen soveltamisesta. Ja kaiken lisäksi nämä ratkaisut maksavat itsensä takaisin säästettyinä energiakuluina.

Hyviä pioneereja ovat uusiutuvan energian kylä- ja kaupunkihankkeet, joita löytyy lukuisia Ruotsista, Keski-Euroopasta ja Kiinastakin. Täällä Suomessa me olemme hitaita, vaikka asuntomessuilla hyödynnettiinkin maalämpöä ja mm. Padasjoen seutu pyrkii kohti hiilineutraaliutta. Espoolle teknologiaprofiloituneena kaupunkina sopisi loistavasti demota Suomen ensimmäinen hiilineutraali kaupunki.