keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Hippivanhemmuutta ja elämäniloa

Olen viime aikoina miettinyt lasten kasvatusta. Tai ehkä pitäisi sanoa elämistä lasten kanssa, sillä arjessahan ne arvot ja tavat välittyvät jos ovat välittyäkseen. Olen tunnistanut kaksi asiaa, joita pidän ykkösluokan asioina. Ne ovat seuraavat: elämänilo ja yhteenkuuluvuuden tunne.

Miksi näin? No, ensinnäkin elämänilo. Se on minusta ensimmäinen tarkastettava asia kun miettii miten lapsella menee. Se on asia, jota mikään ei saisi tässä kovassa maailmassa uhata. Lasten pitää saada olla lapsia, eli nauraa, käkättää, leikkiä aikuisten mielestä sotkevia ja "järjettömiä" leikkejä ja innostua hassuista asioista. Joka arkipäivä, niin paljon että tylsiä aikuisia alkaa väsyttää. Ja tämä ei tarkoita etteikö rajoja pitäisi olla. Rajojen pitää kuitenkin jättää lapselle tilaa olla oma itsensä - lapsilta ei voi odottaa aikuismaista käytöstä.

Sitten yhteenkuuluvuuden tunne. Kaverit ja sisarukset ovat hurjan tärkeitä. Kaverit, joiden kanssa voi tehdä kaikkia noita elämäniloa ilmentäviä tylsien aikuisten mielestä joskus rasittaviakin asioita. Kaverit, jotka ymmärtää yhteistä salakieltä ja joiden kanssa kuiskitaan nurkissa ja keksitään uusia maailmoja. Mutta myös vanhemmat ja muut rakkaat aikuiset. Välillä pitää tarkistaa, että arjessa on tarpeeksi oikeaa kohtaamista - aitoa kuuntelua, yhdessä tekemistä ja yhdessä oivaltamista. Ja läheisyyttä. Orankiroikuntaa. Sohvalla löhöilyä kasassa fleecepeiton alla poppareita mutustellen. Ja kun yhteenkuuluvuus on kunnossa, rajojen asettaminenkin on helpompaa.

Näiden jälkeen kaukana takana tulee suoritukset. Me olemme vakavaa ja vastuullista kansaa joka hoitaa hommansa. Mutta emme kai laita lapsiakin liian aikaisin suorittamaan? Onko tärkeämpää, että pienen koulutulokkaan kirjaimet pysyy viivaston sisällä, vai että hän on täynnä elämäniloa ja uskoa itseensä? Kuuntelemmeko lapsia tarpeeksi herkällä korvalla, muistammeko, että vaikka aikuisten arki olisikin suoritusta ja deadlineja, lapsilla niitä ei ole. Oikeastaan luulen, että kun lapselle antaa mahdollisuuden elämäniloon ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen, kaikki muu tulee omalla painollaan, kun hän on siihen valmis. Hänen omilla ehdoillaan.

Kutsutaan tätä sitten hippivanhemmuudeksi tai miksi vaan, uskon että pieni annos hippiä ei olisi pahitteeksi tämän päivän suorituskulttuurissa! Annetaan kukan kurkistaa vähän jakkupuvun liepeen alta.