Ensi maanantaina on ensimmäinen Espoon uuden valtuuston kokous, jonka asialistalla on rutkasti tärkeitä asioita. Suurimpana päätöksenä mieliä kuohuttaa pääkaupunkiseudun vesilaitosten yhdistäminen. Vesilaitokset ehdotetaan yhdistettäväksi YTV:n alaiseen kuntayhtymään. Vesilaitosten yhdistäminen on osa pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyötä, jossa viime vuoden puolella hyväksyttiin jo yhteinen joukkoliikenne.
Olen itse äänestämässä yhdistämisen puolesta. Lyhyellä aikavälillä taloudelliset vaikutukset ovat positiivisia. Vesimaksut laskevat Espoossa ja tuloutus kaupungille kasvaa, sekä puhdistamoinvestoinnin kulut jakautuvat laajemmalle asukaspohjalle. Asiaa täytyy toki tarkastella pitkällä aikavälillä, jolloin yksittäisten investointien vaikutus ei ole niin voimakas. Espoon puhdistamon jälkeen tulee investoinnit Viikkiin, ja putkistojen peruskorjauksia tarvitaan tietysti kaikissa kunnissa. Joka tapauksessa on hyvä muistaa että Espoossa putkea on enemmän per asukas kuin Helsingissä.
Päätöksessä mietitytti muutama asia. Esimerkiksi tulevien investointien jakoperusteet, sekä Espoon asema uusien investointien sijoituspaikoista päätettäessä. Puhdistamon paikka on kuitenkin täysin Espoon itsenäisesti päätettävissä jo kuntalainkin mukaan. Hyötyjä kuitenkin saadaan kun investoinnit ja toiminta voidaan suunnitella järkevimmällä mahdollisella tavalla kuntarajoista riippumatta. YTV:ssä on jo mm. jätehuolto, joten asukkaiden suuntaan jäte- ja vesiasioiden siirtyminen samaan organisaatioon myös selkeyttäisi tilannetta.
Kaikkien pääkaupunkiseudun asukkaiden kannalta tärkeintä tietysti on, että saamme puhdasta vettä kohtuullisilla kustannuksilla ja että Itämereen laskettavat jätevedet on mahdollisimman hyvin puhdistettuja. Kun raakavesi Päijänteestä otetaan jo kuntien yhteistyöorganisaation kautta, on järkevää laajentaa yhteistyötä myös vedenpuhdistukseen. Vedenpuhdistus on kehittyvä teknologian ala, jossa hyviä käytäntöjä voidaan siirtää yksiköstä toiseen ja näin parantaa Itämeren tilaa.
lauantai, 17. tammikuuta 2009
Vesimietteitä
Tunnisteet:
Espoo,
Itämeri ja vesiensuojelu,
talous,
valtuustotyö
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti