maanantai 10. lokakuuta 2016

Metrolla mummolaan

Länsimetron viivästymisen viivästyksellä on vitsailtu tänään somessa. Huumori auttaa käsittelemään vaikeita asioita, mutta oikeasti asiassa ei ole mitään hauskaa. Projektinjohto sakkaa, kommunikaatio tökkii, budjetti paukkuu ja tuhansien arki hankaloituu.
Kun metro lopulta valmistuu, on toteutettu syvälle graniittiseen peruskallioon ja meren alle umpikorttelimetropoleista tuttu joukkoliikenneratkaisu lähiönauhaa ja suurelta osin pientalovaltaisia alueita palvelemaan.
Tämänhetkinen toimiva ja kustannustehokas Etelä-Espoon joukkoliikennejärjestelmä korvautuu pääosin vaihdollisilla ja osin hitaammilla yhteyksillä, jotka pääomakulut huomioiden ovat myös kalliimpia pitkälle tulevaisuuteen. Päästövähennykset jäänevät myös pieniksi.
On selvää, että moni juttu on mennyt pieleen. Yksi näkökulma, josta ei ole kovin paljon puhuttu, on asiakasnäkökulma. Ratkaistaanko metrolla todellisia joukkoliikenteen asiakkaiden liikkumiseen liittyviä ongelmia vai luodaanko peräti uusia?
Kuinka paljon on kartoitettu päätöksenteon eri vaiheissa ihmisten liikkumiseen liittyviä tarpeita, valintoja, arvoja ja odotuksia?
Moni voi haluta juuri metrolla mummolaan tai sitten aika moni haluaa mummolaan nopeasti, mukavasti, kohtuuhinnalla ja kätevästi. Ehkä vähäpäästöisestikin. Keinoja voi olla monia, mutta hyvät ratkaisut lähtee siitä, että ensin kartoitetaan ongelma ja tarpeet, sitten vasta mietitään ratkaisu. Nyt on työnnetty junaa putkeen ja muu saa palvella sitä.